Mä pelkään koiria, olen aina pelännyt. Lapsenakaan en mennyt mitään koiria silittelemään. En tiedä miksi pelkään. Ihan sama onko koira iso tai pieni, mä pelkään. Raivostuttaa koirien omistajat, jotka sanovat "Ei se mitään tee". Sehän siitä vielä puuttuisikin, että tekisivät. Joihinkin koiriin olen tottunut, esimerkiksi ystävien koiriin, kun olen niitä kymmeniä kertoja tavannut. Mutta en mä niistäkään koirista ole tykännyt.

Pari viikkoa sitten mun äitini alitajunta palautti sille muiston, joka selittää mun koirapelon.

Asuttiin Porissa, olin alle 2-vuotias. Äitini piipahti töissä, kun naapurit lupasivat vahtia minua. Hän tuli hakemaan minua aikaisemmin kuin oli sovittu. Minä istuin keittiön nurkassa lelujen kanssa, muutaman metrin päässä oli iso koira sidottuna kiinni ruokapöydän jalkaan. Naapurit olivat lähteneet jonnekin  ja jättäneet koiran vahtimaan pikkulasta.

Kukaan ei varmaan enää ihmettele miksi minä pelkään koiria.

 

 

 

Jätin asumistukihakemuksen jokunen kuukausi sitten. Eilen tuli päätös. Olivat keksineet minulle oikein mukavat tulot. Enhän mä tiedä mitkä mun tulot on syksyllä, suurin piirtein kaikki on mahdollista. Mutta se mitä Kela oli päättänyt, on ainut mikä ei ole missään tapauksessa mahdollista. Ne vaan oli päättänyt näin. ilman mitään todisteita asiasta. Täytyy tehdä valitus ja odottaa taas muutama kuukausi...

 

 

 

Mikä se on? Vauvakuume? Mä en ole koskaan sellaista kokenut, joillakin se on koko ajan. Mä en tiedä miltä se tuntuu. Mua ei vauvat kauheasti sykähdytä, siis siksi just että ne on vauvoja. Jotkut vauvat on söpöjä, mutta onhan sitä söpöjä uhmaikäisiäkin ja kuulemma myös söpöjä murrosikäisiä. Ja aikuisia miehiä... Keanu sykähdyttää aina (paitsi siinä leffassa jossa se näytteli vaimon hakkaajaa).

Mutta elokuun alussa voinen sairastua vauvakuumeeseen, jos se minun kohdallani vain on mahdollista. Sirkkalanpuistossa on satoja vauvoja ja vähän isompiakin lapsia, heille on yhteistä se että heidät on adoptoitu muilta mailta. Mä olen siellä marttakahviossa talkoolaisena.

 

 

Otsikko kertonee fiilikset.

Ei taas oikein elämä onnistu menemään siten kuin tahtoisin.

Organisaation kehittämisen teoria on hemputin tylsää. Sitä pitäisi lukea ja kirjoittaa sitten muutama sivu. Uoh!

Ei ole rahaa. Inhottaa kun jää laskut maksamatta ja sitten seuraavassa laskussa on viivästyskorkoja.

Käsityöt ei valmistu. Ei ristipistot eikä neuleet. Nuorempi murrosikäinen tilasi musta-oranssit salmiakkikuvioiset lapaset. Eka versio ei ole salmiakkia nähnytkään. Kulmallaan seisovan kuution lähinnä. Se että on insinööri ei takaa sitä että olisi hyvä neulekuvioiden suunnittelija.

Tulevana sunnuntaina olisi mun kesän kohokohta, myyjänä torikirppiksellä. Jotkut sääennusteet lupaa jatkuvaa sadetta. Se siitä.

Äiti on tulossa viikonlopuksi. Pitää siivota sitä ennen. Ja kehittää jotain erikoista syötävää. Paineita on.

Ja mun helkutin selkäkivut tekee paluutaan. Aamulla ensimmäiset 10 minuuttia olen vetreä kuin 1,8 metriä junaratakiskoa. Päivällä on silloin tällöin pieniä kipuoloja. Toivottavasti se ei kehity tästä eteenpäin eli jatkuvaksi kivuksi niin kuin pari vuotta sitten.

Jätin eilen työpaikkahakemuksen, jos en pääse haastatteluun niin olen erittäin ERITTÄIN pettynyt.

PAH!

 

 

 

Suomen höyrypursiseuran 40-vuotisjuhlaregatta toi Joensuuhun 21 höyrylaivaa



Ensimmäisenä oleva Saimaa on tehty vuonna 1893 ja se kuluttaa puoli kuutiota puuta päivässä, kun se seilaa johonkin.

Tai ainakin nyt mun juhannusruusu on aloittanut kukintansa







Mä en ole vieläkään saanut selville mikä tämän ruusun oikea nimi on. Tutkimukset jatkuvat... Saattaa olla papulanruusu.


Ja tämän kukka kukkii nyt ensimmäistä kertaa, viitenä kesänä joku on syönyt kukan nuput. Siististi napsaistu poikki. Tämä on keltapäivänlilja. Alkuperäinen tuoreilla niityillä Venäjän Kaukoidässä sekä Koillis-Kiinassa. Tuotu Eurooppaan 1700-luvulla, Suomeen 1700-luvun lopulla. Kiinassa ruokana keitettyjä kukkia ja lehtiä.

Käsitöissä ei mikään valmistu, monta työtä kesken. Pojille olen tehnyt ensi talveksi lapasia, mutta niitä en täällä esittele, koska ne on paksuhkoista langänjämistä 4 puikoilla neulottu kirjoneuletta á la Jaana.

Kaksi gradua on työn alla. Minusta on tullut gradu-emo :-)

 

Ja minähän en elokuvissa itke, en ole ikinä itkenyt, paitsi eilen...

Sinkkuelämää, kun Carrie huutaa kirjaston rappusilla "Viekää minut heti pois täältä". Ei sitä voinut kuivin silmin katsoa.

Elokuva oli parempi kuin etukäteen kuvittelin.

Jos huomenna valuu kyyneleet, niin se johtuu  vain siitä, että käsityöterapeutit puhuvat "semmoisia juttuja" Siihtalan ABC-asemalla alkaen klo 12.