Pikkuveli perheineen oli kylässä pari yötä. Nyt on meillä taas
hiljaista :-) Lähes 4-vuotiaasta veljenpojasta lähtee ääntä
yllinkyllin... Koko ajan pitää kysellä jotain ja itku tulee vaikka
mistä. Mä olin ihan unohtanut millainen on leikki-ikäinen poika.
Helpompi kuin murrosikäinen, mutta omalla tavallaan myös vaikeampi.
Koirakin oli kylässä, pissaa lorautti mun sohvalle (kangassohva)
suuttuessaan (jäi kotiin kun muut lähti uimaan), tein ensiapu
putsausta, mutta pitää kehitellä lisäpesua vielä. Kun on "aina" tehnyt
ruokaa kolmelle, niin oli tosi vaikeaa tehdä kuudelle, joten tein niin
paljon että olisi varmaan riittänyt vielä naapurillekin perunoita.
Mustialan ruusu kukkii kohta, kuvia saattaa tulla pikapuoliin. Tomaattikin alkaa kohta kukkimaan.
30 asteen helle ei ole innostanut käsitöiden tekoon, ehtii sitä sitten joskus myöhemminkin.
lauantai, 8. heinäkuu 2006