Mä pelkään koiria, olen aina pelännyt. Lapsenakaan en mennyt mitään koiria silittelemään. En tiedä miksi pelkään. Ihan sama onko koira iso tai pieni, mä pelkään. Raivostuttaa koirien omistajat, jotka sanovat "Ei se mitään tee". Sehän siitä vielä puuttuisikin, että tekisivät. Joihinkin koiriin olen tottunut, esimerkiksi ystävien koiriin, kun olen niitä kymmeniä kertoja tavannut. Mutta en mä niistäkään koirista ole tykännyt.

Pari viikkoa sitten mun äitini alitajunta palautti sille muiston, joka selittää mun koirapelon.

Asuttiin Porissa, olin alle 2-vuotias. Äitini piipahti töissä, kun naapurit lupasivat vahtia minua. Hän tuli hakemaan minua aikaisemmin kuin oli sovittu. Minä istuin keittiön nurkassa lelujen kanssa, muutaman metrin päässä oli iso koira sidottuna kiinni ruokapöydän jalkaan. Naapurit olivat lähteneet jonnekin  ja jättäneet koiran vahtimaan pikkulasta.

Kukaan ei varmaan enää ihmettele miksi minä pelkään koiria.